Kaivopuistossa sijaitseva Mannerheim-museo on avautunut uudistuneena. Rakennus on entinen Mannerheimin asuintaloa, joka nykyään toimii kotimuseona.
Mannerheim-museon pysyvässä näyttelyssä esitellään Gustaf Mannerheimin kodin autenttisia interiöörejä. Mannerheim asui Kalliolinnantien valkoisessa huvilassa vuosina 1924-1951. Kodin interiöörit ovat 1940-luvun alun asussa.
Museoon pääsee tutustumaan varaamalla paikan opastukselle museon kotisivuilta.
Museo kertoo uudistuksesta näin:
”Mannerheim-museo on käynyt läpi laajan peruskorjauksen, jossa Mannerheimin koti on kunnostettu historiaa kunnioittaen. Uudistuksen myötä avautuu vaiheittain myös uusi kahvila- ja tapahtumatila, museokauppa sekä vehreä puutarha kevään ja kesän kävijöille.
Uudistus ei ole vain rakenteellinen – myös museon toiminta katsoo rohkeasti eteenpäin.
Elämme aikakautta, jossa sodiksi kärjistyvät kriisit, muuttuvat valtasuhteet ja kasvava polarisaatio muokkaavat maailmaa ympärillämme. Samalla suomalaisuus saa yhä monimuotoisempia piirteitä. Näissä muutoksissa tarvitaan ymmärrystä historiasta – ja kykyä tulkita sitä uusista näkökulmista.
Siksi haluamme rakentaa Mannerheimista ja Suomen historiasta monipuolisemman kertomuksen. Kutsumme yleisön pohtimaan, mitä menneisyys voi opettaa meille sopeutumisesta, selviytymisestä ja toivosta kriisien keskellä. Millaisia – usein ristiriitaisiakin – rooleja ja vaiheita Mannerheimin elämään sisältyi, ja mitä niistä voimme oppia? Miltä näyttää tulevaisuuden isänmaallisuus? Miten voimme vaalia sivistystä ja yhteiskuntarauhaa yhä jakautuneemmassa maailmassa?
Avaa ovi ainutlaatuiseen kotiin Helsingin Kaivopuistossa ja verkkosisältöjemme kautta!”
Mannerheim-museo, Kalliolinnantie 14
