Harva on tutustunut Kulttuurikeskus Sofiaan, vaikka siellä on ovet avoinna yleisölle. Sofia sijaitsee Itä-Helsingin Vuosaaressa, Kallvikin niemellä. Vuonna 2007 avattu ortodoksinen keskus on entisessä Osuuspankkiopistossa.
Jos joskus teet kävelyretken Kallvikin kärkeen tai uimarannalle, kannattaa matkan varrella koukata Sofian kautta. Siellä voi nauttia kahvia tai pistäytyä taidenäyttelyssä. Sofian galleriassa on nähty laadukkaita näyttelyitä Suomen eturivin taiteilijoilta.

Galleriassa esillä on ollut muun muassa Heikki Marilan ja Marjatta Tapiolan taidetta. Galleria on avoinna kulttuurikeskuksen aukioloaikoina. Kotisivuilta voi etukäteen tarkistaa näyttelyohjelman.
Sofiassa voi järjestää kokouksia ja sen yhteydessä olevassa hotellissa voi yöpyä. Asiakkaat voivat myös varata rannassa olevan puulämmitteisen saunan. Myös kulttuurikeskuksen ortodoksinen kappeli on tutustumisen arvoinen paikka.
Kulttuurikeskus Sofia, Kallvikinniementie 35. Kotisivut