Helsingin kävelyfestivaali huhtikuussa

Helsingin kävelyfestivaali järjestetään 6.-26.4.2026. Kolme viikkoa kestävällä festivaalilla on yhteensä 39 opastettua kävelykierrosta, josta löytyy jokaiselle jotain. Opastettuja kierroksia on järjestämässä kirjava ja asiantunteva joukko, jossa on ammattioppaita, kirjailijoita, tutkijoita, kaupunkiaktiiveja ja luonto-oppaita.

Musiikkia ja synkkiä tarinoita

Tämään kevään yksi keskeinen teema on musiikki. Janica Hindle vetää kierroksen hevimusiikin Helsinkiin, Pauli Jokinen puolestaan kierrättää pop- ja rocktunnelmissa Punavuoressa ja keskustassa. Kierroksilla selviää, missä on ollut legendaarisia keikkapaikkoja, missä on juhlittu, järkätty levyjulkkareita ja missä osoitteissa tunnettuja biisejä on syntynyt.

Hieman synkempään Helsinkiin vievät Teppo Similän Helsingin valtaus 1918 -kierros, Maria Lappalaisen Tehtävänä vakoilu sekä Eero Haapasen kierros kieltolain aikaisessa Lauttasaaressa.

Ilmastonmuutosta ja selko-opastusta

Ilmastonmuutos on Kaarina Järventauksen kierroksen teemana. Kävelyllä kysytään voiko merenpinta nousta Kauppatorille, miksi kahvi on niin kallista ja millaisia ilmastopäätöksiä kaupungintalolla on tehty? Entä voisimmeko taas rakentaa taloja, jotka kestävät yli 200 vuotta, tai palata puurakentamiseen?

Ensimmäistä kertaa festivaalin ohjelmassa on myös selkokielinen opastus. Karin Niiniharju-Järvinen esittelee selkokielellä keskustakirjasto Oodin.

Kaupunginosia ja luontoretkiä

Perinteiseen tapaan festivaalilla tutustutaan kaupunginosiin. Tällä kertaa oppaamme esittelee Kuusiluodon, Pikku Huopalahden, Mustikkamaan, Töölön, Ruoholahden sekä Kampin ja Punavuoren.

Luontoretket johdattavat Jukka Palmin asiantuntevalla opastuksella Vuosaaren huipulle ja Koskelan kallioille.

Lisäksi ohjelmassa on muun muassa hautausmaita, arkkitehtuuria ja merellistä Helsinkiä.

Helsinki-kirjojen ilta

Helsingin kävelyfestivaali järjestää jo kolmannen kerran Helsinki-kirjojen illan keskustakirjasto Oodissa. Festivaalin oppaat haastattelevat 17.4. klo 17-19 kirjailijoita, joilla on ilmestynyt Helsingin historiaan jollain tavalla liittyvä kirja.

Tällä kertaa haastateltavina ovat Milla Ollikainen (Mathilda, Wsoy), Seija Paasonen (Taivasta vartioivat naiset – Säälotat 1940-44, SKS), Anna Kortelainen (Stadin väkeä, Johnny Kniga) ja Aki Ollikainen (Tattarisuon noitapiiri (Like).

Katso koko ohjelma Helsingin kävelyfestivaalin kotisivuilta.